16.8.2018

Tulipa äsken selätettyä yksi viimeisistä kummituksista. Kävin itsekseni rullailemalla entisessä lähikaupassa, jossa kerkesin kuitenkin kulkea yli kymmenen vuotta 2-3 kertaa viikossa. Ajatuksissa on ahdistanut tuttujen työntekijöiden katseet, jos/kun tunnistavat minut. Ei niinkään se, että he näkevät minut, että häpeäisin itseäni ja haluaisin piiloutua, vaan se, että minkälaisia kauhunsekaisia katseita tulen kohtaamaan. Nyt iski kuitenkin niin karkinhimo, että annoin himon voittaa ja jättää kummitukset menneeseen. Enpä reissullani kohdannutkaan yhdenkään aiemmin tutun työntekijän katsetta, mutta yhden tutun henkilön, joka varmasti tiesi mitä minulle on sattunut, mutta koki ilmeisen vaikeaksi kohdata minut ja käänsi äkisti katseensa muualle. No ei siinä mitään, jokainen on vapaa katselemaan minne haluaa. Tuohon naapurin ärrälle en ole vielä osannut, osittain siksi, että en ole varma pääseekö sinne sisälle vai ei ja tuntuu, että tilanne jossa jään ryskäämään ovenväliin, tuntuu vaivauttavalta. (Jos luet tätä, kuittaatko kommentteihin että onko siitä muut pyörätuolin kanssa päässeet, ja jos on niin tulen tässä joku päivä käymään. Tunnistat kyllä itsesi tästä jos satut lukemaan.)

Muutenkin tuo itsekseen liikkeelle lähteminen vielä ontuu. Osittain toki siksi etten jaksa loputtoman pitkiä reissuja rullailla, mutta valehtelen jos väitän ettei ajatuksilla muiden reaktioista ole merkitystä. Kun tietää keräävänsä katseita, niin tuntuu, kuin pitäisi aina olla tosi skarppina, että voi lähteä ovesta ulos, ja vähän heikompana hetkenä ei vaan tahdo olla huomion keskipisteenä. Olkoonkin, että ne hetket ovat toki varsin lyhyitä. Toki siihenkin varmasti tottuu, mutta on se silti iso muutos, kun en koskaan ole ollut se joka pitää suurinta ääntä ja tekee numeroa omasta olemisestaan ja olen ja varsinkin nuorempana olin tosi ujo ja varovainen. Noh, tekemällä tottuu.

Kesä alkaa olemaan loppu ja osaltaan olen tyytyväinen, että ylitin itseni ja kävin itsekseni pidempiäkin lenkkejä, mutta ei olisi haitannut vaikka olisin uskaltanut jo aiemmin. Olisi ollut myös kiva käydä reissussa jossain, mutta mitenpä minä yksin lähden minnekään. Ehkä seuraava on taas askeleen parempi. Syksyn ajattelin vielä asua täällä vanhemmilla, että saisin kävelyn taas kunnolla rullaamaan ja jos hyvin menisi, niin siitä ei olisi enää paluuta pyörätuoliin.

Erilaiset kivut sotkee vielä aika paljon elämää. Jos ei nuku yli kuusi tuntia niin jalat on turvoksissa ja niihin sattuu. Opiaattejakin syön vielä valitettavan paljon, jonka johdosta en saa lupaa ajaa autoa. Nyt alku syksystä olen lupautunut kokeilemaan aivojen magneettistimulaatiota, josta on mahdollisesti hyötyä kivunlievityksessä. Jos silläkään ei vielä päästä tiputtamaan lääkekuormaa vähemmäksi niin sitten todennäköisesti talven aikana kokeillaan jotain vielä jännempää. Siitä sitten tuonnempana, jos sitä tarvitaan.

Toivottavasti teillä oli kiva kesä ja olette saaneet pysyä terveenä!

Hyvää syksyn alkua!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”16.8.2018

  1. Heippa
    Olethan vielä kumminkin jatkanut kävely treenejä? Eikös ne kumminkin menneet jo tosi hyvin?
    Ainakin jotain viedeo pätkiäkin mustan nähneeni : )
    Ja hienoja kuvia on alkanut tulemaan teikäläiseltä, niitä voisit poustailla enemmänkin. Itseäni miellyttävät varsinkin maisema kuvat. (pieni vinkki ; )

    Liked by 1 henkilö

    1. No nyt kesällä en oikeastaan kun on tullut hiki pintaan vaikka on maannuy liikkumatta paikoillaan 😬

      Ja kiitos! Otetaan ilman muuta maisemakuvia kunhan löytyy maisema jota kuvata 😂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s