Keskiviikko 14.9.2017

Moikka!

Tämä on vähän hankala asia mulle kirjoittaa ja joku tästä voi pahoittaa mielensäkin, mutta tuntuu, että tämä on asia josta pitää ottaa kiinni ennen kuin se karkaa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ketään osoitella tai syyttää, vain pohtia omia kokemuksiani.

Mä olen aina ollut aika herkkä, se on selvää. Lapsena ja nuorena olin se joka oli porukasta helpoin saada itkemään ja siitä joutui välillä maksamaan kalliin hinnan, kun joku sai päähänsä kiusata jollakin tavalla. En kuitenkaan koe olleeni mitenkään suuremmin koulukiusattu, mutta sanotaan, että sain siitä oman osani kuten monet muutkin. Muistan kerran kuudennella luokalla, kun eräs luokkakaveri rupesi kiusaamaan mua sen takia, että se näki mun itkevän, silloin päätin ettei sitä tapahdu enää koskaan. Olen myös aina halunnut uskoa ja luottaa ihmisiin niin kauan kunnes ne antaa jonkun syyn olla luottamatta ja tämäkin nuoruusvuosina kostautui useamman kerran kun menin luottamaan vääriin ihmisiin, silloin opin ettei kaikkiin ihmisiin pidä luottaa jotka pyörii lähelläsi.

Olin teini-iässä ihan kamalan ujo ja epävarma itsestäni. Jopa siihen pisteeseen asti, että kaksi ensimmäistä kertaa, kun minua pyydettiin seurustelemaan tytön kanssa niin kieltäydyin ihan sen takia, kun en uskonut sellaisen voivan olla mahdollista ja ajattelin, että jos vastaan myöntävästi niin sanotaan vaan, että se oli vitsi ja joudun naurunalaiseksi. En oikeastaan tiedä miksi mulla on aina ollut niin suuri nolatuksi tulemisen pelko. Koskaan en saanut varmuutta siihen oliko nuo pyynnöt yrityksiä nolata minut vai ei, mutta näin jälkikäteen uskon niiden kyllä olleen ihan vilpittömiä ja kaduttaa, koska olin molempiin heihin todellisuudessa valtavan ihastunut.

Olen tässä huomannut toistavani parisuhteissa jossain määrin samaa virheellistä kaavaa kerrasta toiseen ja ehkä sen olisi aika jo katketa, siitä tämä kirjoitus siis sai ideansa.

On ihan luonnollista, että haluaa viettää aikaa ihmisen kanssa jonka kokee joko fyysisesti tai henkisesti viehättäväksi ja parhaimmillaan tietysti sekä, että. Seurustelun edetessä oppii tietysti toista tuntemaan enemmän ja enemmän ja sitä kautta alkaa muodostumaan kokemus siitä onko tällä suhteella mahdollisuus kestää ja jatkua. Jossain vaiheessa tietysti tulee erimielisyyksiä ja silloin on kysymys siitä onko yhteistä halua ja kykyä selvittää erimielisyytensä ja suurimman osan niistä kai yleensä saakin selvitettyä. En tiedä onko muilla samanlaista kokemusta, että on olemassa joku näkymätön raja jonka ylittämisen jälkeen ei ole enää paluuta entiseen, mutta olen huomannut, että minun kokemus on sellainen. Muistan nimittäin jokaisesta pidemmästä suhteestani sellaisen hetken jolloin on tuntunut, että on koeteltu mun sopeutumiskyvyn äärirajoja ja se raja on ylitetty. Silloin on tuntunut, että tämä suhde päättyi tähän. Kuitenkin pohjimmiltani ikuisena optimistina olen päättänyt senkin tilanteen jälkeen jatkaa näitä suhteita, mutta näin jälkeenpäin tilanteita tarkastellen voin todeta ettei siitä ole enää ollut paluuta vanhaan. Niissä tilanteissa on ylitetty joku raja johon asti olen kuvitellut toisen osapuolen tahtovan mulle vaan hyvää ja uskovan, että jos kerran raja tulee vastaan niin sitä ei silloin tarkoituksella ylitetä, mutta silti se on ylitetty. Jokaisessa suhteessa tämän käännekohdan jälkeen en ole enää luottanut, vaan olen ollut jatkuvasti varautunut. Olen hiljotellen vetäytynyt syvemmälle ja syvemmälle kuoreeni ja ollut tuntematta. Eli eräänlainen selviytymismoodi, mutta se moodi ei ole sen jälkeen loppunut, kuin vasta pitkän aikaa suhteen päättymisestä. Tuossa selviytymismoodissa samalla hukkaan itseni. Koska olen niin herkkä tunteilija syvimmiltäni, niin tuo selviytyminen hukuttaa juurikin sen minun syvimmän olemukseni, herkkä, spontaani, innokas, iloinen, tilalle tulee kivikasvoinen selviytyjä, en minä. Pitäisi ilmeisesti osata päästää irti aiemmin, koska samalla hukkuu myös se punainen lanka omasta elämästäni, en tunne mitä haluan omalta elämältäni.

Saako tästä joku kiinni? En tiedä. Tämän selvemmin se ei nyt tule ulos.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Keskiviikko 14.9.2017

  1. Kilpikonna-efekti…
    Minä nappasin heti tuon punaisen langan ja luin artikkelisi kahteenkin kertaan, koska osuit hyvin asian ytimeen. Sitä haluaa uskoa ihmisen hyvyyteen ja uskoon muuttua yhteisen hyvän nimissä, mutta joo, kun se rajapyykki on ylitetty ei siihen ole paluuta vaikka kuinka yrittäisi uskoa. Me ollaan ystäväni kanssa kutsuttu sitä kilpikonna-efektiksi, kun usko loppuu niin ei tule ulos mitään eikä ota vastaan mitään kun on valtavan kova kuori ympärillä.
    Joskus on jopa miespuoleinen duunikaveri sanonut ”Olet ihan mahtava tyyppi, mutta harmi että olet elämässäsi joutunut kokemaan kaiken tuon paskan. Tuolla on tällä hetkelläkin ihmisiä, jotka olisi sinusta kiinnostuneita, mutta eivät uskalla tulla lähelle, koska susta huokuu sellainen aura, ettei tarvii tulla metriä lähemmäs.”
    Noista kaikista paskoista olen oppinut sen, etten siedä niitä ongelma asoista enää yhtään sen pidempään kun on pakko. Olenhan ”jo” 43 vuotias (ikuinen 25nen) ja mulla on tietyt asiat muotoutunut mielessäni tärkeäksi, joten haluan viettää loppu elämäni siten, että nautin jokaisesta päivästä kuin viimeisestä.
    Nyt olen reilun 6 kk seurustellut, elänyt avoliitossa miehen kanssa joka oli minun lähin esimieheni viimeiset 3 vuotta aiemmassa työpaikassani. Me hämmästellään viikosta toiseen sitä, kuinka meillä molemmilla tuntuu vasta nyt siltä, että kaikki puuttuvat palaset ovat kohdallaan. Minulla monta yritystä kestoltaan 2-10 vuotta ja hänellä vain muutama, joista pisin oli viimeisin 25 vuoden avioliitto. Monet ovat sanoneet nähneensä meidän kipinän jo 2 vuotta sitten, vaikka ainakaan ääneen emme ole tunnustaneet tätä, olemme olleet tuon ajan toisistamme kiinnostuneita, mutta kunnioittaneet toistemme suhteita.
    Nyt on meidän aika elää ja nauttia yhdessä kaikista jäljellä olevista päivistä kuin siitä viimeisestä.
    Täällä ollaan vain kerran ja se, että minä rakastan elämääni ei ole muiden ongelma.
    Peace and love!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s