Perjantai 21.7.2017

Moikka!

Mä olen vältellyt blogin kirjoittamista, koska en halua olla se kaveri joka jatkuvasti valittaa, enkä varsinkaan halua olla sitä julkisesti. Ja samalla kai muutenkin kirjoittamista, koska sillon ajaudun syvemmälle mieleni sisään ja nyt, kun on ollut selvästi vaikeampaa, en uskalla niin helposti kohdata sitä kaikkea mikä siellä vaanii. Sinänsä on absurdia kuinka moni ihminen pelkää mennä liian syvälle omiin ajatuksiinsa. Niin kuin se olisi joku komero jonne siivotaan kaikki ikävä ja ei koskaan avata. Ensimmäisenä kuvittelisi sen olevan meidän paras kaveri, eikä pelottavin vihollinen. Ehkä se on molempia, mutta saakokaan sitä komeroa koskaan siivottua niin että se kiiltää ja on ilo silmälle? Mielestäni olen sitä kovasti yrittänyt, mutta en ainakaan vielä ole saanut sitä esittelykuntoon ja hyllyjä järjestykseen.

Samoihin aikoihin, kun lopetin blogin kirjoittamisen, tökkäsi myös kävelyharjoittelu, tökkäsi parisuhde, tökkäsi oikeastaan kaikki ja samalle tielle en ole osannut vielä palata. Kun jotain ikävää tapahtuu, alan vaistomaisesti korjaamaan asioita niin hyväksi, kuin vain voi ja käsittelen ongelman vasta sen jälkeen, kun se on jo ratkaistu. Tämä kävely-ongelma olikin liian pitkäkestoinen ja raskas tehtäväväksi ensin ja sen jälkeen mietittäväksi. Kevään aikana toimintakykyni väheni päivä päivältä ja yksi päivä huomasin käyväni fysioterapiassa vain fysioterapeutin takia, en itseni ja silloin päätin, että heitän kaiken näennäisen suorittamisen pois ja teen tismalleen vain ja ainoastaan sen mitä haluan. Valuin todella syvään kuoppaan jossa nukuin päivät ja en tuntenut mitään. Useamman viikon nukuttuani masennuin pahasti ja välillä piti oikeasti piilottaa lääkkeet ja teräaseet tavoittamattomiini, koska tuntui etten pysty olemaan varma, että saan pidettyä pääni kasassa ja estämään vahingoittamasta itseäni. Välillä iski vaan niin helvetillinen epätoivo siitä, että miten mä näistä olemattomista palasista rakennan mitään? Suurin osa teräaseista on vieläkin tavoittamattomissani kaiken varalta. Vointi on hiljotellen parantunut ja jonkinlainen halu elämää kohtaan on taas löytynyt. Halu vaikkakin ohut halu. Kaippa täältä kuopasta voi vielä päästä pois ja joku päivä kyetä toteuttamaan unelmiaan. On vaan helvetin raskasta, kun ei ole mitään ruutinia. Joka askel täytyy harkita ja etsiä itse, aivot on totaalisen väsyneet etsimään polkua.

Tämmöinen comeback tästä nyt tuli. Toivottavasti ei kuulosta ruikutukselta ja valittamiselta, halusin vaan kuvata missä mennään. En tiedä kirjoitanko lisää vai en, aika näyttää.

Ja erityiskiitos eräälle lukijalle joka on pitkän aikaa pitänyt mua pinnalla lähes päivittäisin sähköpostein ❤️

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Perjantai 21.7.2017

  1. Suuret tsempit ja toivotukset paremmasta & valoisammasta huomisesta. Eiköhän tämä väylä ole avoin kaikille ajatuksille ja kirjoituksille. Ei kannata tuomita omia ajatuksia. Ruikutusta on itkeä kun kynsi katkeaa tai kaupassa on pitkä kassajono. Eli sun teksti on kaukana ruikuttamisesta.

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiva kun kirjoitit blogiisi pitkästä aikaa. Instassa olen puuhiasi seurannut ja odottanut blogitekstiä. Jokainen päivä tuo jotain uutta ja kasvattaa. Kyllä se elämä kantaa. ♡

    Liked by 1 henkilö

  3. Moi!
    Virkistävää lukea taas ukon tuoretta tekstiä – hetki kerkesi vierähtää. Oli mukavaa nähdä mies kesällä rakkaan harrastuksesi parissa ja vielä varsin extempore. Yhdyn muihin kommentteihin, että kaikki keinot ovat sallittuja, kun kyseeseen tulee omien purkaminen – tosin koskien vaan sanallista ilmaisua (en nyt ala erittelemään kaikkia 😀 ). Harmillista kuulla, että parisuhteelle ei ollut nyt tilaa elämässäsi, koska uskon että vuorovaikutuksen kautta asiat aukeavat, mutta tosin parisuhde myös kuluttaa sosiaalisesti – ainakin alkuvaiheessa. Tärkeintä on kuitenkin, että saat ja ennen kaikkea pystyt ilmaisemaan itseäsi jollekin tai ainakin meille blogisi lukijoille; kukaan ei ole yksin, paitsi jos itse niin päättää.
    Voi niin hyvin kuin pystyt Timo – olet sen velkaa itsellesi. ❤

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitoksia mestari Mikko! Mukava oli törmätä! Parisuhde vaatii toki uhrautumista ja omistautumista ja nyt oli valittava oma hyvinvointi etusijalle. Vähän on alkanut tosiaan fiilis kytemään, että voisi ottaa taas ”kynän” käteen ja alkaa kirjoittamaan, se on yksin ollessa paras tapa jäsentää ajatuksiaan järkevään uskoon. Hyvää vointia myös teille siellä etelässä ❤️👊

      Tykkää

      1. Hyviä oivalluksia Timo; oma hyvinvointisi on kaikista asioista tärkein ja niin kuin kirjoitin sen aikaisemmin, olet sen itsellesi velkaa. 🙂 Kuntoutuminen on raskasta, koska sen kaiken funktio on palata takaisin toimintakykyiseksi ja pyrkiä jatkamaan elämää trauman (trauma = mikä tahansa traumaattinen tapahtuma elämässä) jälkeen, huolimatta vallitsevista olosuhteista. Jos tänään tuntuu, että ei jaksa niin sekin on ok, koska tunteet tulevat ja menevät; tärkeintä että pystyy ne tunnistamaan ja hyväksymään oman inhimillisyyden, että tähän ei maailma lopu. Vanhoissa toimintamalleissa eläminen on turhaa, ja pitemmän päälle kuluttavaa, joten erittele ne mallit jotka eivät edesauta elämääsi millään tavalla ja heitä ne pois – niitä et tarvitse. Tuntemasi elämä on varmasti muuttunut ja sen muutokset kanssa eläminen ja ennen kaikkea sen tuoman prosessien kanssa on varmasti jumppaamista vielä, mutta mielestäni olet sen verran pedantti ja analyyttinen tyyppi, että tämän taklaaminen ei tuota minkäänlaista ongelmaa sinulta – tie on pitkä, mutta sen jälkeen olet varmasti vahvempi ja tunnet itsesi paremmin kuin koskaan. Tsemppiä my main man! 🙂

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s