Torstai 21.4.2016

Moikka! 

No nyt on kovia uutisia! Nimittäin 21.6 tapahtuu jotain mahtavaa ja minun elämän mullistavaa! Se on se päivä kun saavutan erään tavoitteen jonka asetin marraskuun lopussa. Kun ensimmäisen kerran tapasin proteesiteknikkoni ja kysyin häneltä missä ajassa yleensä on edennyt niin pitkälle, että saa mikroprosessoripolvet, vastaus oli, että tavallisesti siinä menee 1-2 vuotta. Ensin lannistuin saamastani vastauksesta, mutta hetken sitä mietittyäni päätin, että se ei koske minua, minulla menee puoli vuotta ja sillä selvä. Noh, aloitin harjoittelun muistaakseni noin 14.12.2015 ja pääsen testaamaan ensimmäisiä mikroprosessoripolvia 21.6.2016 eli aika lähelle tavoitteessa pysyttiin! Nyt täytyy sanoa, että olen aika ylpeä itsestäni. Ihmisenä joka ei ole onnistunut hoitamaan mitään loppuun asti sitten peruskoulun, tuntuu aika hyvältä saavuttaa jotain mitä on oikeasti halunnut tavoitella. Mutta siihen asti tietysti harjoitellaan, viisi kertaa viikossa.

Kun kirjoitan tätä, on maanantai 18.4.2016, mutta enhän minä nyt sentään päivittäin voi julkaista jotain enhän? Sitähän minäkin. Joka tapauksessa, eilen kun kirjoittelin siitä, että auttakaa lähimmäistänne niin tänäänhän se sitten ponnahtikin mieleeni asian kääntöpuoli, nimittäin avun vastaanottaminen ja sen sietämätön vaikeus. Minä ainakin lukeudun niihin ihmisiin jonka on todella helppoa tarjota apuaan, mutta avun vastaanottaminen, se se vasta vaikea laji on. Kuten olen aiemminkin maininnut, kyllä minullekin apua tarjottiin ennen tapaturmaani, mutta en osannut ottaa sitä vastaan, miksi en? Osa minusta haluaa sanoa, että se johtui siitä etten kokenut tarvivani apua ja, että halusin säästellä muiden vaivoja, mutta onko todella näin? Nimittäin, samalla kun sanon, että haluan säästellä toisen vaivoja, en koe olevani sen vaivan arvoinen. Eli kyseessä ei välttämättä olekkaan halu säästää toista, vaan pelko kohdata se, että joku arvostaa sinua niin paljon, että hän haluaa auttaa. Siis joku käyttää omaa aikaansa ja energiaa arvottoman itsesi auttamiseen? Sitä voi olla todella vaikea hyväksyä jos et jostain syystä arvosta itseäsi. Ja sitten joudutaan kysymyksen ääreen, että miksi ihminen ei arvosta itseään? Siihen nyt voi olla monia erilaisia syitä, jotkut parempia kun toiset, mutta kun se on vaan fakta ettei itsensä vähättely ja syyttely vie eteen päin, olit sitten tehnyt mitä tahansa. Ainakin yksi tietämäni syy on yksinkertaisesti se, että olet kykenevä huomioimaan toiset ja miettimään asioita toisten kannalta. Siis mietitäänpä hetki, se, että osaat myös ajatella muita, tekee sinusta huonon? Eihän siinä ole taas mitään järkeä. No ei niin, mutta kun olet elämäsi elänyt huomioiden muut, oletkin vahingossa oppinut jättämään itsesi ilman ja tästä johtuen olet tottunut siihen, että joku muu ”ansaitsee” enemmän kuin sinä, koska kukaan ei ole sinulle ikinä sanonut, että ota sittenkin sinä se viimeinen pala ja sen päälle sinä vielä oikeasti ottanut sen. Tai sitten olet elänyt ihmisten keskellä jotka ovat äänekkäämpiä ja kärkkäämpiä vaatimaan etujaan kuin sinä ja taas olet jäänyt ilman. Oli tilanteesi kumpi tahansa, niin unohda ajatusmalli, että olet jotenkin vähempi kuin muut ja siksi et ansaitse samaa. Juuri sinä ansaitset kaiken sen saman kuin muut, olet varmasti yhtä hyvä kuin muut ja olet varmasti ihan yhtä rakastettava ja autettava kuin muut, sinun täytyy vain uskoa niin.

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Torstai 21.4.2016

  1. Hienoa Timo, hyvin sä vedät. Varmasti hieno fiilis kun ylität kaikkien odotukset ja saavutat omat tavoitteesi.
    Mutta kyllähän se sun kävely on mennytkin piiitkin harppauksin eteenpäin : )

    Ja sä ansaitset kaiken ja vielä enemmän! Et pelkästään viimeistä palaa vaan koko kakun : )

    Liked by 1 henkilö

    1. Onhan se! Aina olen ollut niin hölmö etten oo osannu uskoa muita, vaan itse päättänyt mitä teen ja miten, hyvässä ja pahassa. Kiitos Mikko-Antero, pittää tehdä oma kakku itsellensä niin saa kaiken 😉

      Tykkää

  2. Saatoinpa oivaltaa jotain itsestäni ja avun vastaanottamisen vaikeudesta. Tiedän että pakotan itseni pärjäämään tilainteissa ja olosuhteissa, missä ei oikeasti kannattaisi enää pärjätä yksin. Mutta kun .. Avun pyytäminen on vaikeaa ja pyytämättömän vastaanottaminen vielä vaikeampaa. Hämmennyn ja liikutun valtavasti, jos joku näkee ja huomioi tarpeeni. Kummallista. En haluaisi että kukaan läheiseni kokisi näin, mutta silti itselleni vakuuttelen että näin kuuluu toimia ja ajatella.

    Kiitos ajatuksista joita tämä herätteli. Hyvää perjantaita!

    Liked by 1 henkilö

  3. Monestihan sitä ajatellaan että itellä kaikki on hyvin, kun vaan läheisillä ihmisillä on kaikki hyvin. Yliempaattisuus on ongelma, ei muisteta ratkoa omia ongelmia (tai niitä ei pidetä ratkaisemisen arvoisina) vaan keskitytään vain toisten hyvinvointiin.. on se niin hemmetin vaikeeta tuo avun vastaanottaminen

    Liked by 1 henkilö

  4. Morjensta
    Todella hienoa, että olet hommat etenevät aikataulussa. Olet avan oikeassa kun sanot, että avun vastaanottaminen ja itsensä huomioiminen on todella haastavaa. Olen itsekin tässä kevään aikana pyrkinyt selvittämään itselleni miksi pistän aina muut edelle oli kyse oikeastaan mistä hyvänsä.

    Tsemppiä jatkoon ja kohti uusia voittoja

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s