Sunnuntai 17.4.2016

Huomenta!

Taas se on yksi viikko reenaamista vilahtanut ohitse ja on mahtava huomata, että lähes joka viikko on kuitenkin päättynyt kehitykseen, tämäkään viikko ei tehnyt poikkeusta sillä rintamalla. Viime kerralla kirjoitin tehneeni uuden ennätyksen kävelymatkan pituudessa, tällä viikolla totesin sen olleen ihan paperia kun raskaahkon reenin jälkeen tuplasin tuon ennätyksen. Tällä kertaa fysioterapeutti oli jopa mitannut kävellyn matkan ja se oli jotain päälle 80 metriä. Tasapainokin alkaa löytyä yhä paremmin ja paremmin ja ilman tukea kävelemiseen löytyy tärkeitä huomioita lähes päivittäin. Suurin yksittäinen asia minkä olen realisoinut on, että kävellessä ajattelen, että en koita kävellä jollakin epämääräisillä ja hankalilla, vierailla kapistuksilla, vaan, että tämä on se tapa miten tästä eteen päin liikun. Tämän ajatuksen löytäminen on tuonut rentoutta vartaloon ja samalla myös enemmän luottoa tekemiseen. Aiemmin nimittäin tuntui siltä, että käveleminen on suorite jonka koitan mahdollisimman nopeasti puristaa alta pois, jonka johdosta askeleen pituus on ollut liian pitkä joka on tehnyt siitä minulle ehkä vaikeampaa ja kuluttavampaa kuin sen oikeasti tarvii olla. Uudet holkit ovat siis olleet suoraan sanottuna menestys ja sen johdosta olen näemmä pystynyt harjoittelemaan niin paljon, että lääkitys ei tunnu riittävän pitämään kipuja poissa, mutta eiköhän tähän totu.

Eilen tapasin ison määrän ystäviäni, ensimmäistä kertaa pitkään aikaa, he olivat järjestäneet minulle keräyksen ja sain heiltä lahjaksi monia muitakin hyödyllisiä asioita, kiitos niistä. Ehkä silti kaikista tärkein lahja oli nähdä kuinka moni ihminen minua kannustaa ja seuraa minun taisteluani takaisin aktiiviseen ja itsenäiseen elämään. Nähdä kuinka he ovat valmiita antamaan jotain omastaan, että minä voisin paremmin, kuinka maailmassa on oikeasti jäljellä vielä pyyteetöntä halua auttaa veljeä hädässä ilman odotusta siitä, että voisin heille koskaan maksaa takaisin. Kiitos siitä veljeni, lupaan muistaa eleenne lopun elämääni.

Tämän viikon tapahtumien innoittamana haluaisinkin pyytää teitä tekemään jotain hyvää jollekin tutulle tai tuntemattomalle ja saada heidät hymyilemään! Viekää kukkia, auttakaa tien yli, kantakaa kauppakassia, tai ihan vaikka hymyilkää tuntemattomalle ihmiselle ja levittäkää iloa ympärillenne! 

Hyvää kevään jatkoa!

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Sunnuntai 17.4.2016

  1. Loistava kirjoitus Taas Timo, oli pakko itsekin ”tarttua kynään”.
    Sinä olet olemisellasi ja tarinallasi suuren äärellä. Ehkäpä et itse siinä keskiössä näe vielä, mitä suurta tarinallasi tuotat. On kyllä hienoa olla edes täällä lukijana mukana urheuttasi todistamassa!
    Ihmisen ruumis ei sinne mene, missä henki ei ole koskaan käynyt. Sitä kun vie mielensä suuriin saavutuksiin, seuraa tekeminen monesti perässä. Sinun mindset on sellaista laatua, että mikään ei tällä matkalla näytä olevan mahdotonta, vaikka vaikeitakin hetkiä on. Suuret asiat vaativat aina suuret ponnistelut. Olet tullut valtavan matkan, vaikka sitä on vielä edessäkin melkoisesti. Eikähän elämä tietyllä tavalla tulekaan koskaan ”valmiiksi” ?

    Tuo auttamisen kehä on vallan mainio tapa elää elämää ja itse ihailen valtavasti ihmistä, joka vilpittömästi haluaa ja osaa auttaa muita. Kyllä se niin menee kuin monesti lukee, että auttamalla heikompiasi, voit itsekin hieman paremmin. Itsekin pyrin auttamaan joka päivä sellaista, joka ei voi koskaan maksaa apua takaisin. Tuon ajatelman mukaan oikeasti melkein jokaisena päivänä niitä tilanteita tuolla liikkuessa kohdalle osuu. Ja ihan kuten kirjoitit, ei ne suuria asioita tarvitse olla.

    Urheutta ja voimaa etenemiseen toivon tänäänkin Sinulle !

    //Sari

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Sari kun jaksoit kirjoittaa! Ja en tiedä minkä äärellä tässä ollaan, mutta enpä minä muuhun pyrikään kuin olemaan oma itseni vuoden jokaisena päivänä, ja koitan löytää aina jotain positiivista ajateltavaa, että olisi hyvä olla. Elämähän ei tule onneksi koskaan valmiiksi, vaan aina on uutta opittavaa ja ymmärrettävää. Aina olen apuani tarjonnut jos jonkun olen sitä selvästi nähnyt tarvivan, se on se tapa jolla meillä kaikilla on täällä parempi olla. Kiitos Sari!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s