Maanantai 29.2.2016

Moi!

Tänään tein jotain uutta ja merkillistä! Nimittäin kävelin kyynärsauvoilla ilman suurempia lisätukia, eli kävelin nojapuiden vieressä, että voin yrittää tarrata niistä jos meinaan mennä nurin, enpä meinannu! Mä joskus ennen joulua asetin itselleni tavoitteen, että kyynärsauvoilla kävely onnistuu viimeistään maaliskuussa. Tavoite oli sinänsä aika optimistinen, koska olin sitä ennen harjoitellut kävelyä kaksi tai kolme kertaa, mutta mielsin päässäni, että se on kohtuullinen aika sen oppimiseen ja nyt se onnistui karkauspäivän ansiosta päivän etuajassa! Toinen tavoite minkä olen asettanut itselleni samoihin aikoihin on, että kesäkuussa kuljen jo pelkästään jaloillaan, saa nähdä miten äijän käy. Pyörätuolikin saapui! (Siitä kuva Instagramissa jos kiinnostaa) Voin sanoa tässä vaiheessa, että pyörätuolilla ja pyörätuolilla voi olla yhtä paljon eroa polkupyörällä ja polkupyörällä. Eli uusi tuoli on aivan kuin eri väline! Rullaa ja kääntyy aivan eri tavalla kuin vanha, ja minua kuskaavien iloksi se on myös kevyempi kuin edellinen.

Kropassa alkaa näkymään tapaturman tuomia muutoksia. Itsensä siirtely ja nostelu on tuottanut kuukausien aikana tulosta ja käsien lihakset näyttää huomaamatta kasvaneen. Sen kunniaksi ajattelin huvikseni opetella seisomaan käsilläni, saa nähdä mitä sitä seuraa! Muutoksia on tapahtunut myös muualla, jalat, tai niin, tyngät, niiksi niitä kutsutaan vaikka en siitä henkilökohtaisesti pidäkkään, ovat kuin huomaamatta muovautuneet enemmän ja enemmän pyöreäksi tuppien ja proteesien paineen alla. Josta pääsemmekin aiheeseen, että vaikka mielestäni olen tapahtuneen mielessäni hyväksynyt ja osaan ottaa sen tuomat haasteet jo huomioon, niin voi jumalauta, että voi välillä olla raskasta hyväksyä ulkonäölliset muutokset! Se, että kun peiliin katsoo niin näen vanhan itseni, mutta vyötäröstä alas päin jotain aivan muuta. Tässä olenkin useamman päivän vaan itkenyt tai pidätellyt itkua kun se tekee minut niin kamalan surulliseksi ettei niitä jalkoja enää ole. Ne oli kuitenkin ne minun jalat, ne jotka omalta osaltaan teki minusta minut ja lähes 31 vuotta teki taivalta minun kanssani ja kuljetti minut paikasta toiseen. Tuntuu kuin olisi menettänyt jonkun todella rakkaan läheisen jota ei tule koskaan enää näkemään. Olen onnellinen siitä, että olen yhä hengissä ja minulla on mahdollisuus vielä kokea ja nähdä maailmaa, mutta siinä samalla tämä menetyksen tuoma suru on kyllä täysin musertavaa. Noh, päivä kerrallaan parhaani tehden, sitä enempää en voi itseltäni vaatia ja en mä usko, että tarviikaan. Sanovat, että se mikä ei tapa, se vahvistaa, minä en ole samaa mieltä, mutta voi sen kanssa oppia elämään. Hyvä tästä vielä tulee kun muistaa olla kiitollinen siitä mitä vielä on ja muistaa hymyillä aina kun siihen on aihetta.

Nauttikaa mahtavan aurinkoisista talvipäivistä!

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Maanantai 29.2.2016

  1. Ihana kuulla onnistumisista ja hyvistä hetkistä, pidä kiinni niistä kun tulee hetkiä jolloin mieli on maassa tai suru valtaa mielen. Kun mainitsit kaipaavasi jalkoja, tuli itsellekin liikutuksen kyyneleet. Kiitos kun jaksat kirjoittaa. (:

    Liked by 1 henkilö

      1. Ihan varmasti kaipaa. Tavallaan voin samaistua kaipuuseesi vaikka omat jalat tuossa vielä nököttääkin, Toinen polveni on erinäisten syiden vuoksi irtisanoutunut tehtävästään (kovasti neuvotellaan jatkosta hänen kanssaan). Ne tunteet kun joutuu luopumaan asioista jotka on olleet tärkeitä ja löytämään uusia tilalle, ei ole helppoa. Kukaan sellainen joka ei ole joutunut kamppailemaan samojen tuntemusten kautta ei tiedä miltä se tuntuu ja joidenkin mielestä on tyhmä itkeä polvea, mutta siihen itkuun kuuluu niin paljon muutakin kuin se polvi; jumppatunnit, lenkit ym. Mutta onneksi maailma on täynnä muutkin kivaa puuhaa. (:

        Liked by 1 henkilö

  2. Sun kävely on siis lähteny ihan lentoon👍💪🏃 kehitys on ollut ihan huimaa, vaikka kovia tavotteita oletkin asettanut. Mutta hyvin tuntuvat sua kannustavan.
    Kyllä on mukava lukea näitä sun kulumisia, kannustaa itseäkin yrittämään kun säkin vedät noin hyvin😀

    Liked by 1 henkilö

  3. Hei Timo!

    Todella upeata, kun olet lähtenyt näin avoimesti ja rohkeasti kirjoittamaan kokemuksistasi, myös niistä huonoista ja ikävistä. Mielestäni teet todella tärkeätä työtä, erityisesti itsesi kannalta, kun uskallat tuoda myös nämä ikävämmät tunteet ja fiilikset esille.

    Tästä kirjoituksestani mieleeni tuli, että oletko törmännyt jo semmoiseen sivustoon Facebookin puolella kuin ”Rajoitteet ovat vain omassa päässäsi” ? Jos et ole, niin suosittelen luomaan sinne suuntaan pienen kurkistuksen.

    Ja hei, upeata maaliskuun alkua sinulle!

    – Teemu

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s