Maanantain 15.2.2015 pohdintoja

Moikka!

Akuuteimmat vaiheet kuntoutumisestani lienevät ohi ja hiljoitellen taitaa alkaa vammaisen arki. Toki monenlaista kehitystä tapahtuu vielä ties kuinka pitkään, mutta ilmeisesti tässä on turhaa enää odottaa, että päivittäin tapahtuisi jotain uutta ja mullistavaa. Täytyy sanoa, että henkilökohtaisesti pidin enemmän vaiheesta jossa tapahtui enemmän ja oli päivittäin mitä odottaa. Oli vähemmän aikaa pinnan alla kyteville ajatuksille, kun koko ajan oli jotain uutta mitä miettiä.

Viimeisen viikon onkin ollut vaikeampaa mennä nukkumaan ajallaan ja on tuntunut etten haluaisi olla yksin ajatusteni kanssa, tai pikemminkin niin, että en edes halua ajatella niitä ajatuksia, ja niinpä en ole ajatellut. Olen täyttänyt jälleen pääni peleillä, sarjoilla ja elokuvilla, mitä tahansa kunhan ei tarvi kohdata itseään sellaisena kuin on. Tämä on jonkin sortin automaattinen puolustustefleksi joka jossain kohti vaan menee päälle ja sen pois päältä laittaminen tuntuu pahalta ja vaikealta. Joku teistä varmaan sen jo huomasikin, tämä on se hetki kun pyrin sen laittamaan pois päältä, haluaisin tehdä mitä tahansa paitsi kirjoittaa ja päästä kontaktiin ajatusteni kanssa, kyyneleet valuu silmistä ja vieressä auki oleva televisio kiinnostaa hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Joka tapauksessa, teen sen silti, koska en halua, että minusta tuntuu pahalta ja, että tunnen pakottavaa tarvetta täyttää pääni tarpeettomilla asioilla. Haluan opetella uudelleen tuntemaan itseni ja tunnistamaan tunteeni vaikka se joinakin päivinä ei olisi se helpoin ja mukavin tie, haluan oppia olemaan rauhassa itseni kanssa. Mitä se itsensä kanssa rauhassa oleminen kellekin tarkoittaa, se on oma lukunsa, mutta minulle se tarkoittaa sitä, että voin olla pelkässä hiljaisuudessa ja se ei aiheuta pakottavaa tarvetta tehdä jotain tai, että ympärillä olisi jatkuvia ärsykkeitä joihin keskittyä omien ajatusten sijaan.

Kuten aiemminkin olen maininnut, aika ajoin tunnen oloni yksinäiseksi. Olen kaivannut viereeni jonkun kanssa jakaa elämäni niin kauan kuin muistan. Koskaan en ole oikein osannut samaistua niihin jotka jossain vaiheessa elämäänsä vaan kulkee seksisuhteesta seksisuhteeseen enkä toisaalta myöskään niihin jotka ovat jonkun kanssa vain siksi, koska ei ole muutakaan. Olen siis halunnut rinnallani aidosti välittävän, älykkään ja myötätuntoisen kumppanin jonka tietää olevan vierellä tapahtui elämässä mitä tahansa. Ja tästä päästään siihen miksi minusta tällä hetkellä tuntuu pahalta ja välttelen ajatuksia ja tunteita kun ruttoa. Se tunne ja kaipuu ei ole kadonnut minusta mihinkään ja nyt olen eräänlaisessa aallonpohjassa jossa todellakin olisi kiva, että välillä voisi mennä jonkun kainaloon ja tuntea, että joku pitää huolta ja tukee kun tuntuu siltä, että ei jaksa. Ja samalla myös tiedän ja ymmärrän, että olen lähes kauimpana sitä hetkeä jossa joku sen roolin haluaisi täyttää. Mä olen aina ollut vähän sinisilmäinen ja helppo uskoinen ihmisten suhteen, olen aina luottanut ihmisiin niin kauan kunnes he ovat osoittaneet etteivät ole sen luottamuksen arvoisia, vähän samaa kaavaa olen noudattanut myös potentiaalisten parisuhteiden luomisessa. Eli olen niihinkin heittäynyt heti alusta täysillä mukaan, en ole säästellyt ja laskenut vaivojani tai pelännyt liiemmin sitä, että minua satutettaisiin vaan olen pyrkinyt toimimaan niin, että suhde onnistuisi. Minusta kun siinä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse siitä, että halutaan ottaa selvää voisiko tämä olla se ihminen jonka kanssa loppu elämänsä viettäisi, niin miten ihmeessä siitä ottaa selvää jos ei ole alkuvaiheessa valmis antamaan itsestänsä juuri mitään? Noh, kuitenkin, tämän ei ole tarkoitus olla mikään moraalisaarna tai toisten toimintamallien arvostelu, vaan vain minun oma näkemykseni asioista, olipa ne nyt oikeita tai vääriä, ja samalla tapa yrittää avata päästä tuo lukko joka tällä hetkellä estää minua rauhoittumasta.

Tässä kun on nyt tätä aihetta kierretty ympäri monelta eri suunnalta ja väistelty sitä pahan olon lähdettä, niin pikku hiljaa päästään itse aiheeseen. Minusta tuntuu pahalta, koska olen tämän vuoden puolella jutellut kahdenkin eri potentiaalisen naisen kanssa ja kummatkin keskustelut ovat päättyneet. Kummankin kanssa juttu luisti hyvin ja koin jopa jollain tavalla ihastuvani ja loppujen lopuksi sain todeta, ettei minun mielikuvat täsmänneet todellisuuden kanssa. Minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen (ainakin siis päällisin puolin, joka sekin on jo iso juttu tässä minun tilanteessa), mutta sitten sain kuulla, että ensimmäisellä on riittävästi haasteita omassa elämässään ja, että hän ei jaksa minun elämäntilanteen tuomaa lisäkuormaa. Toisessa tapauksessa todettiin ettei hänellä ole tällä hetkellä aikaa eikä energiaa ihmissuhteeseen. Kummatkin hyväksyn ja ymmärrän varsin hyvin. Tuntuu vain pahalta kun kummassakin kerkesin herätellä haaveita siitä, että olisiko tämä se mitä olen odottanut pienestä pitäen löytäväni. Ja vaikka kipeimpinä hetkinä mietin tulisiko minun olla pidättyvämpi, niin joka kerta valitsen antaa kaikkeni, koska sitä en ainakaan halua, että se joku menee ohi, koska pelkäsin näyttää kuka minä olen. Eli tuntuu siis pahalta, että joudun hyväksymään, että olen edelleen yksin. Nyt ainakin ongelman ydin on löydetty, nyt ei tarvi enää kuin tuntea.

Mainokset

18 kommenttia artikkeliin ”Maanantain 15.2.2015 pohdintoja

  1. Samaistuin niin täysillä.. Sitten kun sä löydät sulle sen oikean, niin huomaat että näinhän sen pitkikin mennä, tätä henkilöä olen koko ajan odottanut 😛 tsemppiä ja rohkeutta jälleen kerran toivotellen 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Oli kyllä vahva tunne että nyt ne viimestään pitää minua mielenvikaisena, mutta ajattelin, että menköön samaan konkurssiin kun tälle polulle on lähdetty 😉

      Tykkää

      1. No mut nuohan on ihan normaaleja ajatuksia (ei mielenvikaisen 😀 ), tosin kovin moni ei välttämättä niitä muille kerro, minut mukaan luettuna 😀

        Liked by 1 henkilö

  2. Se oikea tulee sillä hetkellä kun niin on tarkoitettu, ehkä juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Tiedän, odottavan aika on pitkä. (; Samojen tunteiden kanssa painimatseja ajoittain ottavana samaistun täysin kirjoitukseesi. Samaa itselleni taon päähäni että varovasti mut mieli on jo kaukana edellä siinä vaiheessa. 😀

    Liked by 1 henkilö

      1. Juuri näin! Ja jossain vaiheessa huomaa että välttää kaikkia tunteita ettei tule paha mieli. Ei ole koskaan helppoa. 😀 Hienoa kun jaksat kirjoittaa, olen seurannut matkaasi ensi kirjoituksesta lähtien.

        Liked by 1 henkilö

      2. Been there, done that 😉 Kyllä minä koitan keksiä jotain mistä kirjoittaa niin kauan kun lukijoita löytyy. Vähän on määrät tipahtaneet, mutta on niitä ollut vielä 80-120 joka päivä.

        Tykkää

  3. Kyllä minä käyn melkein joka päivä vilkaisemassa onko uusi juttu tullut! (: Joudut sitten pitää jotain henk.koht blogia mulle jos et jatkaisi täällä. 😀

    Liked by 1 henkilö

  4. Et ole vielä ”myöhästynyt” mistään! Omat vavhempani rakastuivat aikoinaan toisiinsa ja menivät naimisiin.Isä oli 35 vuotias poliopotilas (neliraajahalvaus ja hengityskone) ja äiti terve 18 vuotias nuori nainen joka tuli alunperin hoitamaan isääni. Isäni kuoli 5 vuotta sitten, mutta sai elää aikalailla rikkaan elämän kokoajan kotona, jossa myös ”nukkui” pois 72 vuoden iässä.

    Liked by 1 henkilö

      1. Voin joskus kertoa aiheesta enemmänkin. Se on itselle ollut suuremmoinen opetustarina elämästä ,vaikkei opettaja kävellyt metriäkään elämäni aikana.

        Liked by 1 henkilö

  5. Timo Mäkelä jakoi täällä hienon rakkaustarinan. Koskaan ei tiedä, milloin ja mistä se rakkaus tupsahtaa nenän alle. Sinä et ole vielä myöhästynyt mistään, vaikka siltä tuntuukin. Pitää vaan elää täysillä omaa elämäänsä ja sitten se jostakin harrastuksen parista tai kioskin luukulta saattaa rakkaus yllättää.
    Onnea tarvitaan, että kohtaa sen todellisen oikean. Siispä onnea!

    Liked by 1 henkilö

  6. Usein käyn tekstejäsi kurkkimassa, tällä kertaa tuli mieleen jotakin kommentoitavaa. Osuu nimittäin tämä viimeinen tekstisi hyvin yksiin omankin menneisyyden kanssa. Ja vaikka toisen neuvominen onkin totaalisen turhaa ja joskus ärsyttävääkin, teen sen silti. Itsellä toki tarina on eri, mutta isosti kolauttaneen eron jälkeen olin aika samanlaisessa tilanteessa. Tiivistettynä, tein kaikkea täyttääkseni elämäni, jotta ei ehtisi tuntua pahalta. Kävin baareissa ja epätoivoisesti koitin deittailla, eihän siitä tullut mitään. Milloin olin liian lyhyt, milloin liian lihava tai ei vaan kelvannut. Palasin kotiin nuolemaan haavojani ja muutenkin huono itsetunto mureni. Silloin eräs tutuksi tullut nainen antoi luettavaa, Anthony De Mellon kirjan Havahtuminen. Ja perhana, sitä lukiessa maailma aukeni, mutta ihan eri tavoin, kuin odotin. Tajusin, että minun suurin kompastuskivi on juuri se, etten osaa olla yksin. Onnellinen itsekseni.

    Niinpä päätin; opettelen olemaan yksin. Lopetin baareissa käynnin, vähensin alkoholia ja lapsettomina viikkoina istuin vain kotona. Suljin netin ja telkan, annoin pahan olon tulla. Ja sitähän riitti. Löysin joogan ja luonnossa liikkumisen. Kieltäydyin myös mukavista parisuhdetarjouksista, joita sattui tulemaan. Vähitellen opin olemaan ihan itsekseni ja minulla oli aika hyvä olla. Lopulta kävi niin, että entinen vaimo näki tämän muutoksen ja aloimme uudelleen. Nyt siitä on neljä vuotta ja monien vaikeiden hetkien jälkeen ollaan edelleen kimpassa. Vuosien saatossa entisestä mustasukkaisesta, läheisriippuvaisesta alkoholistista on tullut ihan kelvollinen raitistunut perheen iskä. Matka ei toki ole ollut pelkkää autuutta kirjan lukemisen jälkeen, päinvastoin! Mutta siitä se alkoi ja ajatus on vain kirkastunut päivä päivältä.

    Jos kirja kiinnostaa, mutta sen hankkiminen on vaikeaa, pääsee aiheeseen hyvin kiinni myös youtubesta löytyvien videoiden kautta (Anthony De Mello – Wake Up!, part 1-3, yhteensä noin 1,5 tuntia).

    Tomi

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s