Maanantai 1.2.2016

Terve!

Minun ”kirjoituskone” alkoi reistailemaan, eli puhelimen luontainen elinkaari läheni vääjäämättömästi päätepysäkkiään ja eilen sitten päätin käydä hakemassa uuden. Saa nähdä miten tämä blogin kirjoittaminen tällä luonnistuu, ainakin näppäimet tuntuvat olevan eri paikoissa ja paljon enemmän tulee näppäilyvirheitä. Tuntuu, että varmaan olen alkanut jo toistelemaan samoja teemoja ja asioita, mutta koittakaa kestää nyt tässä siivellä, tämän hetken tapahtumilla ei vain lottovoittajan elämää kuvailla. Noh, kuitenkin, nyt se hiivatin pyörätuoli on ainakin valittu, mitattu ja toivottavasti myös tilattu! Jospa tämä loputon väsytystaktiikka alkaa tuottamaan tulosta ja vielä rullailen kohti auringonlaskua kevyesti ja mukavasti. Tänään oli kävelyharjoitukset ja taas on otettu yksi askel eteen päin. Käytännössä useitakin, mutta tapa jolla se toteutui oli uusi. Tänään olen siis kävellyt pelkästään kyynärsauvojen varassa! Kävelin nojapuiden välissä, että voin ottaa niistä tuen jos meinaan kaatua, mutta eipä tarvinut! Päätin mielessäni luottaa sekä jalkoihin, että kyynärsauvoihin ja niin se homma lähti kulkemaan niin kuin olisin sitä tehnyt aiemminkin. Viime viikonlopulla harjoittelin myös kotona ja silloin onnistuin ottamaan ensimmäisiä askeleita ilman tukea! Tietämisen arvoista on se, että se tapahtui lyhyillä jaloilla, eli otin sekä polven, että ”sääriluun” pois, mutta paljon tasapainoa se silti vaatii. Fysioterapeutti kysyi minulta haluaisinko kokeilla myös vähemmän tieteellisesti todistettuja kivunlievitystekniikoita ja tartuin tilaisuuteen. Ensin kokeiltiin hoitaa kipua eri värisiä valoja kipualueelle kohdistamalla ja tästä en kokenut olevan apua. Seuraavaksi kokeiltiin akupunktiota. Minulla oli akupunktionastat korvissa viisi päivää ja alaselässä on merkittynä akupunktiopisteitä joihin kohdistetaan sähköimpulsseja sellaisella sähkökynällä ja tämän olen kokenut mahdollisesti jollain tavalla hyödylliseksi. Minulle ehdotettiin myös akupunktiota neuloilla ja menin vielä suostumaan! Se on kuulemma tehokkaampaa kuin tuo sähköhoito, mutta jännä nähdä, että kun neulat tuodaan minun näkökenttään, koitanko paeta vielä jollakin konstilla, tuskin sentään juoksemalla.

Olen siirtynyt alun hektisestä tsemppausvaiheesta henkisesti raskaampaan vaiheeseen, jossa enemmän ja enemmän haastetaan henkistä pääomaa. Lähes joka päivä tulee heikkoja hetkiä, kun tuntuu pahalta ja meinaa mennä vaan itkuksi ja milloin tuntuu todella, että elämäni oli tässä ja en vaan pysty kehittämään yhtä ainutta positiivista ajatusta. Näitä ajatuksia ei auta sulkea pois vaan ne on otettava vastaan, kohdata ne ja hyväksyttävä osana omaa itseäni, jos juoksee karkuun, niin ne tavoittaa mut ennemmin tai myöhemmin. Ei varmasti kukaan selviä raajan, saatika kahden menetyksestä ilman surua ja epätoivontunteita, joten koen tämän olevan täysin normaalia. Mä olen opetellut rauhottumaan, hengittämään syvempään, se tuntuu olevan paras tapa kohdata nämä ajatukset. Hengitellä vaan rauhallisesti ja tasaisesti ja antaa ajatusten virrata sinne mihin ne on menossa. Kun ajatukset aikansa vaeltelee syvissä vesissä, ne lähtevät yksi kerrallaan virtaamaan myös kohti positiivisuutta ja optimismiä, ja taas jaksaa mennä hetken aikaa eteen päin. Tämä hetki vaatiinee paljon kärsivällisyyttä, mutta uskon löytäväni sen itsestäni.

Mainokset

13 kommenttia artikkeliin ”Maanantai 1.2.2016

  1. 😉 Hyvä juttu että askeleet eteenpäin alkaa onnistua. Onhan se varma ettei ne helpolla tule mutta sekin on yhtä varmaa että ne askeleet oppii kun yrittää. Sattumoisin olen löytänyt instagrammista naisen jolla on myös keinojalat. Kuvista päätellen ei ole ollenkaan mahdotonta urheilla keinojaloilla. Sitähän ei tiedä kuinka pitkään se kestää harjoitella että niillä ”kärpäslätkän” näköisillä juoksujaloilla juostaan. Mutta se näyttää olevan mahdollista enemmän kun yhdelle ihmiselle, varmasti sinäkin vielä juokset karkuun kun tarve tulee 😉 Toivotaan pyörätuoli asiaan pikaista helpotusta!

    Tykkää

    1. Löytyy niitä juoksuproteesejakin! Ne joutuu vaan omasta pussista maksamaan joka hillitsee niiden hankintahaluja kun ovat varmaan henkilöauton hintaisia 😉

      Tykkää

  2. Suru pitää surra, jottei se kalva myöhemmin. Surutyössä pitää joskus antaa itselleen anteeksi ja antaa itselleen armoa. Tunnolliset persoonat ovat liian armottomia itselleen. Anna siis anteeksi itsellesi ja salli virheesi. Jos tuntuu, ettei surutyö tai murhe etene, niin pyydä apua. Joskus asioiden sanominen tai kirjoittaminen auttaa. Jäsentelet hyvin tänne blogiisi näitä asioita, joten tiedät missä olet matkalla. Ja itke silloin kun itkettää. Ei pidä ajatella, ettei miehet itke. Itku helpottaa ja puhdistaa mielen.
    Tsemppiä ja voimia! Sinä kyllä jaksat! Kyllä se tuolikin sieltä tulee, maltahan odotella. 😉

    Liked by 1 henkilö

    1. Mä olen jo pienenä oppinut, että ei auta ku miehenkin joskus itkeä kun lapsesta asti olen ollut aika herkkä ja tunteikas persoona 😊 Ja tämä blogi on ollut hyvä tapa purkaa ja selventää tätä ajatuksen virtaa! Jaksetaan jaksetaan 😉

      Liked by 1 henkilö

  3. Uuden elämisen opettelu ei varmastikaan ole mitenkään päin helppoa tai palautuminen tuollaisesta onnettomuudesta, mutta ajattele, että kovan työn takana on suunta parempaan. Kun olet kunnossa ja sinut itsesi (henkisen ja fyysisen puolen) kanssa niin varmasti tuntuu paremmalta ja löydät elämääsi ne asiat, jotka tuovat aidosti onnea. Työ, ihmissuhteet, harrastukset tai mitä ne nyt ovatkaan kohdallasi. Ja kai tässä elämässä kyse on ”matkasta” eikä ”määränpäästä”.. Eli jaksamisia ja tsemppiä! Kyllä ne hyvät päivät varmasti vielä koittaa 🙂

    Liked by 1 henkilö

  4. Mukava kuulla että kävely on jo sujunut ilman kiinteää tukea, kyllä se sieltä tulee.
    Oma mieli on ihmeellinen paikka, mutta kyllä kuten jo kirjoititkin ne ongelmat voitetaan ja surut muuttuu iloksi.
    Se akupunktio on varmaan mielenkiintonen kokeilu, voi olla hyväkin homma?
    Ota oma neula mukaan, ja sano että pistät sillä sitä terapeuttia jos sua sattuu ; )

    Liked by 1 henkilö

  5. Sinussa on se arvostettava ominaisuus että pystyt tuomaan myös negatiiviset ajatukset esille näinkin julkisesti, ja hyväksyt ne osana itseäsi. Sehän se helpottaa että saa purkaa ajatuksiaan! Ja ajan myötä nekin negatiiviset ajatukset varmasti vähenee. Ja hienoa että kävelytreenit tuottaa tulosta! Tsemppiä sulle tulevaan! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. Pakkohan se on, turha tässä on koittaa valehdella, että tämä on yhtä riemua. Idea onkin siinä, että vaikka tämä ei ole yhtä riemua, silti löytyy aina konsti ja energia mennä eteen päin 😊

      Tykkää

  6. Mahtavaa kuulla, että kävely alkaa edistymään! Ja hyvä että annat ajatusten virrata ja tunteiden tulla ja mennä, negatiivisille hetkillekin on omat merkityksensä, kunhan niistä osaa myös päästää irti.

    Sen verran omaa kokemusta on akupunktioneuloista, että niitä ei tarvitse jännittää. Itselläkin on kohtuu kova piikkikammo, niin ei ollut helppo paikka tuota ekalla kerralla kokeilla. Yllättävän vähän ne pistivät, enemmänkin tuntemukset olivat kuumotusta ja kutinaa pistokohdassa. Neulojen kanssa makoillessa meinasi käydä aika pitkäksi ja jälkikäteen tuli hivenen outo olo, mutta muuten ihan ok kokemus.

    Ajattelet vain jotain ihan muuta ja yrität rentoutua, kun neulat ovat paikallaan, niin kaikki menee hyvin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Toisina päivinä edistyy ja tänään taas tympäsi niin suunnattomasti kun en onnistunu tekeen mitä halusin. Ja tänään on muutenkin ollu huono päivä, mutta ei se auta kun malttaa välillä olla myös surullinen. Kiitos kannustuksesta Heli!

      Tykkää

  7. Heippa! Täällä yksi taustalla seuraaja 🙂 Ajattelin uskaltautua täältä hihkaisemaan. On aivan lähes kadehdittavaa miten osaat tunnistaa itsessäsi asioita ja löytää keinon käsitellä niitä. Tai jos et löydä uskot että myöhemmin löydät. Oletko itte huomannut? Tai sitten sinusta ei ehkä tunnu sille mutta lukijan kulmasta tapasi käsitellä asioita on hieno! Kumpa osaisi itsekkin avata niitä mustia laatikoita sisimmässään mutta kai se pelko etten tiedä mitä niille tehdään estää. Tai ehkä ei ole tarpeeksi aikaa antautua niille.

    Kuntoutumistarinasi on jo tähän asti ollut hieno, sinnikäs ja opettavainen. Jatka samaan malliin, pidä lippu korkeella äläkä pelkää neuloja 😉

    Liked by 1 henkilö

    1. Olen mä siitä tietoinen ainakin jollakin tasolla. Sillon kun kävin psykoanalyysissä niin tuntui, että se antoi mulle paljon työkaluja käsitellä asioita ja olen jollain tasolla aina osannut. Suurin ongelma mulla nuorempana oli se, että tuntui etten oikein uskaltanut tarttua niihin sisimmässä painaviin asioihin kun pelkäsin sitä pahaa oloa ja surua jonka tiesin niistä seuraavan. Myöhemmin oppinut ettei tunteisiin kuole vaikka ne pahalta tuntuukin ja olo helpottaa kun antaa niiden tulla ulos 😊 Kiitos Sanna!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s