Torstai 14.1.2016

Moikka!

Tampereen reissu takana ja jaloista tuli huomattavasti paremmat! Tilanne parani enemmän kuin uskalsin edes odottaa! Tähän mennessä on pitänyt vaan toivoa, että harjoittelu johtaisi johonkin, mutta nyt olen jo aikalailla varma, että opin noilla kävelemään. Uskon jopa, että lähiviikkoina voin siirtyä kyynärsauvojen käyttöön! Kokeilin nimittäin niiden käyttöä Tampereella ja jäi tunne, että muutaman harjoituskerran jälkeen voin varmaan siirtyä niihin kokonaan ja jättää rollaattorin mummoille. Mistä sitä tietää vaikka tälläkin hetkellä jossain päin Oulua joku mummo odottaa sormet syyhyten, että milloin hän saa uuden rollaattorin lainaamosta, että pääsee marketeille pörräämään kavereiden kanssa? Minä en missään nimessä halua olla sen esteenä, joten on siirryttävä kyynärsauvoihin mahdollisimman pian! Ensi viikon lopulla pitäisi päästä sovittamaan myös aktiivisempaa pyörätuolia jolla liikkuminen olisi kevyempää. Kiva kun asiat tuntuvat välillä menevän eteen päin! Jaksaminenkin näyttää paranevan kun jaksoin istua meno- ja paluumatkan kohtalaisen helposti ilman lisäkipulääkkeitä tai muitakaan kommervenkkejä. Siinä nimittäin joutuu takapuoli koville kun en pysty lepuuttamaan sitä edes tauolla käydessä kun hyppään vaan auton istuimesta pyörätuoliin.

Uniongelmaankin olen saanut apua. Olen käyttänyt unilääkettä nyt muutamina öinä ja tuntuu selvästi helpommalta mennä ajoissa nukkumaan ja saada unta kun muutamana iltana nukahtaa unilääkkeen kanssa, ikään kuin rytmittää unilääkkeillä nukahtamisajankohtansa kohtalaisen vakioksi. Aika mielenkiintoiseksi ilmiöksi tämän lomassa on noussut se, että mitä paremmin olen nukkunut, sitä paremmin näytän tunnistavan väsymyksen oireet myös seuraavana päivänä ja tätä myötä osaan myös paremmin mennä nukkumaan ajallaan. Eli uskon, että tämä nukkumisen rytmittäminen unilääkkeillä vie pitkällä tähtäimellä hyvään lopputulokseen. Näin yksinkertaistako se oli? Asia jonka kanssa olen paininut vuosia ratkeaa muutamalla lääkkeellä! Joku voisi tietysti kysyä, että miksi en ole tätä tehnyt jo aiemmin? Siksi, koska olen jästipää, ja olen sitä mieltä etten halua käyttää lääkkeitä asioihin jotka pitäisi olla ”itsestäänselvyyksiä”. Vaadin itseltäni, että minun täytyy pystyä näinkin yksinkertaiseen asiaan vaikka minulla on selvästi ollut nukkumisen kanssa vakavia vaikeuksia jo vuosia ja en ole siinä onnistunut. Hyväksyisin tilanteen jos se koskisi vaikka jotain läheistäni, mutta jostain syystä vaadin itseltäni enemmän. Ehkä on aika antaa tilaa epäonnistumisille myös omassa elämässäni ja ottaa apu vastaan.

Minua on muutamia kertoja lähestytty myös haastattelupyynnöillä ja systemaattisesti olen niistä kieltäynyt. En ole halunnut, että minua tai minun tarinaani käytetään minkään myymiseen. Olen kieltäynyt myös siksi, että itse kirjoittamalla voin varmistua, että teksti ja sanoma välittyvät sellaisena kuin itse haluan, ja voin ottaa vastuun vain siitä minkä itse kirjoitan. Suurin osa haastattelupyynnöistä tuli heti tapahtuneen jälkeen, tai tarkemmin määriteltynä sen jälkeen kun julkaisin erään viestin Facebookissa, uskon, että teistäkin suurin osa on tänne ajautunut sen johdosta. Silloin olin vielä sairaalassa ja tapahtuneesta oli niin vähän aikaa, että en vielä tiennyt alkuunkaan mihin olin menossa. Viimeisin haastattelupyyntö tuli viime viikkoina ja sitä mietinkin selvästi pidempään. Oli mahdollisuus esiintyä myös nimettömänä ettei minua tunnistettaisi jutusta. Juttuun oli tarkoitus haastatella myös muita ja se tuntui helpottavalta ajatukselta etten ole koko jutun kantava voima enkä muutenkaan keskipisteessä. Jutun ideakin oli hyvä, mutta päätin silti kieltäytyä ainakin tässä vaiheessa. Totesin, että en ole vielä löytänyt uutta minääni, enkä voi olla varma, että osaan seisoa kaiken sen takana mitä haastattelussa kertoisin. Siinä onkin tekemistä hetkeksi aikaa kun koittaa löytää sen, kuka minä olen nyt? Aika näyttää.

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Torstai 14.1.2016

  1. Sinulla tämä kehitys menee edelleen huimaa vauhtia, hetki sitten et voinnut olla jajoillasi kuin 10 min. max. ja nyt jo suunnittelet kyynärsauvvoja. Todella hienoa!!!
    Nukkuminen oli mulle helppoa aina siihen asti kun n.10v. sitten aloin herätä yöllä. Nukun n.4h hyvin ja sitten herään enkä saa enään unta. Lääkärissä on saannu juosta moneenkertaan ja kaikkenlaista on kokeiltu. Melatoniinni ja Mangnesium oli mulle ne suht hyvin toimivat. Nykyään syön magnesiumia säännöllisesti ja melatoniinia enään satunnaisesti. Välillä nukun hyvin, välillä vähän huonommin.
    Ja Timo sä olen loisto tyyppi : )

    Liked by 1 henkilö

    1. En mä voi vieläkään, mutta tasapaino ja askeleiden ottaminen helpottu niin paljon, että uskon pysyväni keppien kanssa kohta pystyssä! Kiva kuulla, että jollakin muullakin on vastaavia ongelmia ja olen samalla pahoillani sun puolesta, kaikki ansaitsisi nukkua hyvin. Kiitos, tällä sitä taas jaksaa lähteä reenaan kävelyä 😊

      Tykkää

  2. Äh, en tiedä mitä kirjoittaisin. Pyyhin tekstin koko ajan vain pois. Tässä on jo aika monta blogikirjoitusta joihin haluaisin kommentoida jotain. Mutta en vain osaa. En tiedä mitä kirjoittaa. Olet huomattavasti parempi kirjoittaja kuin minä 😀

    Kaikkea hyvää sinulle jatkoon. Olet kyllä hieno ihminen, kaikesta kokemuksistasi huolimatta, ja ehkäpä juuri niiden vuoksi. Toivottavasti jonain päivänä kävelet jossain kadulla vastaan.

    Liked by 1 henkilö

  3. Mulle valkeni vasta pitkällä aikuisiällä että heräileminen monta kertaa yössä ei ole hyvä asia. Lääkäri tätä kerran kysyi, ja olin tuolloin jo reilusti yli 30v. En ollut pitänyt tätä mitenkään epänormaalina aiemmin.
    Minun kohdalla melatoniini ei oikein toimi, ja seuraava päivä on ihan tokkurainen olo.
    Eli itselle ei oikein tuohon ole tullut apua. Alkoholikaan ei ole hyvä ratkaisu.

    Mutta tuohon kävelyhommaan Timo. Et varmasti ole ensimmäinen joka tuota kävelyä harjoittelee ja tuskailee sen kanssa. En näe mitään syytä miksi et oppisi sitä. Ei noita proteeseja olis jos ne ei toimis.

    Niin ja nyt esitän naimatonta avioliittoneuvojaa, mutta kun sanoit tuosta autossa istumisesta, että ahteri puutuu, niin olen 100-varma että tähänkin keksit automaattisesti jonkin verryttelykeinon. Ihminen pystyy ihmeasioihin kun on pakko.

    Liked by 1 henkilö

  4. Kaikista mahdollisista haastattelupyynnöistä kannattaakin kieltäytyä vielä. Olen joskus kuullut sanottavan että ensimmäinen vuosi ison muutoksen jälkeen menee sopeutumiseen, kun opetellaan elämään asian kanssa. Jos nyt antaisit haastattelun johonkin, niin varmasti vuoden päästä olisit sitä mieltä että teit sen liian aikaisin ja olisit halunnut enemmän aikaa sopeutumiseen ja katsoa miten asiat alkavat sujua ja mihin suuntaan rullata. Anna itsellesi aikaa ja mieti myöhemmin että haluatko tulla asian kanssa enemmän julki kuin mitä nyt blogin myötä teet.

    Tämä blogi on kuitenkin sinun omaa tuotostasi, itse kirjoittamaasi tekstiä jota ei kukaan muu ole muokannut ”sopivammaksi” tai lisännyt sinne väliin omia mietteitään tai ”totuuksiaan”. Olet siis itse vastuussa siitä mitä sinusta julkaistaan ja tiedät mitä julkaiset. Jos annat haastattelun jollekin lehdelle, sitä muokataan ”sopivammaksi” ja siitä saatetaan tehdä ihan erilainen kuin alunperin annettiin ymmärtää, tai se kirjoitetaan niin että asiat voi ymmärtää eri tavalla kuin sinä olet ne sanonut tai tarkoittanut. Vaikka kuinka saisit lukea jutun läpi ennen julkaisua, se ei välttämättä ole se viimeinen versio joka menee painettavaksi. Ja joissakin tapauksissa lehti myy jutun edelleen, eli vaikka annat haastattelun ainoastaan yhdelle lehdelle, se onkin sitten kohta kahdessa muussakin lehdessä.

    Kirjojakin muokataan ”lukijoille sopivampaan” suuntaan joten siinäkin pitää olla varovainen mitä antaa jonkun muun itsestään julkaista ja mitä ei.

    Minusta on kirjoitettu joskus jossain. Lähinnä silloin kun olin pieni, mutta myös sen jälkeen. Itse en tietenkään noita juttuja silloin lukenut tai niitä ymmärtänyt. Mutta kun ne on jonkun muun kirjoittamia, niin ne on kirjoitettu hänen näkemysestään. Joitain asioita ei mainita ollenkaan vaikka ne minun mielestäni olisivatkin olennaisia, ja joistakin asioista kerrotaan liioitellen, joko positiiviseen tai negatiiviseen sävyyn. Kirjoittajana toimi äitini, tai sitten jutut julkaistiin jossain mihin äitiäni oli haastateltu ja hän oli ne ennen painoon menoa lukenut. Itse löydän noista jutuista paljonkin sellaisia kohtia joista tekisi mieli sanoa ”tuo on valetta” tai ”tuo ei ole totta” ja ”ei tuo asia ihan noin mennyt”.

    Toisaalta on mukava että noista asioista on kirjoitettu, ne nimittäin kertovat paljon sellaista asiaa joista en ole kunnolla voinut vanhempieni kanssa jutella kun äitini alkaa aina lässyttää ja kertoa ties mitä tarinoita, mutta nuo julkaistut jutut ovat enemmänkin faktapohjaisia (höystettyinä äidin omilla pohdinnoilla ja höpöhöpö-jutuilla…) joten niistä saan jotain irtikin.

    Vielä joku vuosi sitten tuli sähköpostia äidiltäni ”Haluatko lukea tämän jutun läpi ennen kuin se menee painoon?” Äitiäni oli haastateltu johonkin lehteen ja hän oli iloisesti tarinoinut minustakin vaikka mitä. Ensimmäinen ajatus oli ”ei jumalauta…” ja teki mieli vastata ”voisitteko jättää kaikki kommentit minuun liittyen julkaisematta, kiitos, jättäkää minut rauhaan, en halua julkisuutta”. Ei nimittäin ollut yhtään kivaa huomata että ihan minulta kysymättä kirjoitetaan taas johonkin jotain, ja jokaisessa lauseessa on jotain korjattavaa. Elän nykyään suht tavallista elämää, enkä ole ikinä kenellekään mainostanut itseäni, enkä siis halua että minulta kysymättä minusta kirjoitetaan mitään. Varsinkin jos asiat eivät edes pidä paikkaansa!

    Joskus nuorempana sain todella paljon kuulla ihan minulle tuntemattomiltakin ihmisiltä ”Olen kuullut sinusta” ”Olen lukenut sinusta” ”Tunnen äitisi” blaa blaa. Töissä kerron itsestäni vain etunimen, sillä riski siihen että joku tuntisi minut ja olisin sitten taas ”se ihminen” on liian suuri. Haluan olla vain ihan tavallinen Hilma, ilman että olen ”Se Hilma josta aika moni on lukenut ja kuullut”. Vaikka kirjoitetut jutut ovatkin suureksi osaksi totta, niin joukossa on sellaisia asioita joihin ainakin itse takerruin koska ne eivät pitäneet paikkaansa, tai ne olisi voitu selittää vähän tarkemmin ettei niitä ymmärrä ihan suoraan väärin.

    Ei haastattelujen antaminen välttämättä huono asia ole, jatkuvastihan ihan tavallisista ihmisistä kirjoitetaan sivutolkulla juttua ties missä. Mutta ainakin itse olen kiinnittänyt huomiota siihen että moni tarina on alkanut jo vuosia sitten, ja kun juttua on kirjoitettu, on haastatetava jo saanut sopeutua uuteen elämäntilanteeseen oppinut elämään sen kanssa. Minusta ainakin tuntuu aika julmalta ajatella että sinusta julkaistaisiin esimerkiksi ensi kuussa monisivuinen juttu jossain lehdessä, sillä tämä tilanne on sinun mielessäsi vielä todella ”raaka” eli uusi kun amputaatiosta on vasta muutama kuukausi ja vasta opettelet toimimaan proteesien kanssa ja elät uudenlaista elämääsi. Jos antaisit haastattelun vasta ensi vuoden helmikuussa, niin se olisi taatusti aivan erilainen kuin nyt tehty, ja ajatukset kaikesta olisivat ihan erilaisia.

    Kun ajattelee sitä näin: ”Jäin junan alle pari kuukautta sitten” vrt. ”Jäin junan alle vuosi sitten” vrt. ”Jäin junan alle viisi vuotta sitten”, niin onhan tuossa jo iso ero. Varsinkin tämän ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu niin paljon, että on mielestäni oikeasti todella vastuutonta pyytää haastattelua vielä tässä vaiheessa. Jos kuitenkin päätät antaa haastattelun, näitä blogikirjoituksia selaamalla voit palauttaa mieleen mitä olet ajatellut alkukuukausina.

    Toivottavasti en nyt liikaa pelotellut sinua, se ei todellakaan ollut tarkoitus. Yritin vain kertoa että anna asioiden vielä olla, mieti myöhemmin että haluatko tulla haastatelluksi johonkin, ja suostu haastateltavaksi vasta sitten kun nämä asiat ovat jotenkin kohdallaan päässäsi. En kuitenkaan usko että sen aika on vielä, mutta onneksi olet samoissa mietteissä itsekin etkä tee mitään hätiköityä.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Hilma mielipiteestäsi. Se on tosiaan aika lähelle sama kuin itsellänikin, mutta se vahvistaa sitä ajatusta lisää. Tässä vaiheessa ollaan tosiaan vielä niin alkumetreillä, että eipä tästä voi vielä luvata mitään suuntaan tai toiseen. Vaikka vaikeapa elämästä on muutenkaan luvata mitään kovin pitkälle.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s