Torstai 3.12.2015

Moikka!
No niin, kotona on mähötetty jo pitkä tovi ja pääkin on saanut tarvimaansa lepoa. Olen antanut itselleni vapauksia jopa siinä määrin, että unirytmi on karannut lapasesta ja jumppakin on hieman päässyt unohtumaan. Vähitellen on alkanut tuntumaan siltä, että aivot jaksaa tuottaa muitakin ajatuksia kuin väsymystä ja lepäämisen kaipuuta, joka on selvästikin hyvä merkki. Merkki myös siitä, että olen todella työlään henkisen prosessin alussa. Tässä vaiheessa nimeän asian suurpiirteisesti syiksi, jotka on ajanut minut tähän tilanteeseen missä tällä hetkellä olen, koska asioita on monia, ja tässä kohtaa en jaksa vielä sitä romaania kirjoittaa.

Psyykkisen puolen hoito on saatu alulle ja tiistaina tapasin psykiatrisen sairaanhoitajan ja tänään tapasin sekä hänet, että psykiatrin. Sovimme, että tapaan psykiatrisen hoitajan kerran viikossa, ja joka toisella kerralla myös psykiatri on mukana tapaamisissa. Psykiatri teki saman huomion kuin minäkin, en ole kosketuksissa tunteisiini ja tämä tulisi muuttaa ja oppia toimimaan toisella tavalla. Vaikka tiedän, että tunteiden syrjään sysääminen on väärä tapa toimia, olen sen kuitenkin tietoisesti valinnut, koska olen kokenut, että muuten en yksinkertaisesti jaksa hoitaa päivittäisiä velvollisuuksiani. On minulla ollut kaunis ajatus, että kyllä minä sen lopetan kun on aikaa ja tilaa, mutta valitettavasti en ole kokenut, että minulla se mahdollisuus olisi ollut. Ilmeisesti ajoin itseni niin loppuun, etten enää osannut tehdä muuta ratkaisua kuin jäädä junan alle, vain, että saisin aikaa ja tilaa hengittää vapaasti ja vihdoin ja viimein pääsisin käsittelemään minua vaivaavia asioita. Jälkiviisaana ratkaisu tuntuu erittäin äärimmäiseltä ja typerältä, mutta muistan vieläkin kuinka väsynyt ja epätoivoinen olin. Piilotin tunteeni niin hyvin itseltäni, ettei kukaan muukaan huomannut, että jokin on pahasti pielessä, sanoin vain aina, että minä pärjään kun koin, että siihen oli pakko itsekin uskoa.

Proteesiarviointi oli maantaina jossa määritettiin miten tässä hommassa edetään. Lopputulos oli, että alkuun tulee tosiaan vähän yksinkertaisemmat hydrauliset polvinivelet, koska niillä on helpompi opetella kävelemään, kuin teknisemmillä ja painavemmilla polvilla. Kysyin myös proteesiteknikolta kauanko hän arvioi kävelyn oppimisiin menevän ja hän sanoi sen kestävän 1-2vuotta. Tiesin kyllä, että siinä menee pitkään, mutta noin pitkään? Tieto masensi minua. Noh, kaikkihan tämä on henkilökohtaista ja voi olla, että opin myös nopeammin, jää nähtäväksi.

Eilen kävin ensimmäistä kertaa myös ulkona muuallakin kuin lääkärissä, kävin nimittäin työpaikalla! Olin sitä suunnitellut jo jonkin aikaa, ajattelin sen olevan helpoin ensikosketus maailmaan uudesta näkökulmasta ja ilmeisesti olin oikeassa. Oli nimittäin erittäin mukava nähdä työkavereita pitkästä aikaa ja koin, että kaikki ottivat minut avosylin vastaan, kiitos heille!

Hyvää loppuviikkoa!

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Torstai 3.12.2015

  1. Hei!
    Olen seurannut kirjoitteluasi siitä asti kun julkaisit Facebookissa kertomuksesi mitä oli käynyt. Se kosketti minua kovasti. Ihailin ja ihailen edelleen rohkeuttasi kertoa julkisesti mitä sinulle oli tapahtunut. Muistan lukeneeni onnettomuudesta lehdistä ja kirjoituksesi antoi kasvot tuolle ihmiselle jolle tuo tragedia oli tapahtunut.
    Olen ihmetellyt koko tämän ajan positiivisuuttasi. Suuri menetys ei vaikuttanut sinua paljon hätkähdyttäneen. Nyt ymmärrän luettuani uusimman kirjoituksesi, että se on juurikin se sinun tapasi kohdata asioita… Muutat fokusta, eli keskityt esim. nyt uusien ”jalkojen” hankkimiseen sen sijaan, että kohtaisit mikä johti jalattomuuteen ja miltä nyt tuntuu oikeasti kun niitä jalkoja ei enää ole. Olen psykiatrisi kanssa samaa mieltä, että et ole kosketuksissa tunteisiisi. On mahtavaa kuulla, että saat nyt hoitoa ja voit alkaa avata noita tunnelukkoja. Edessäsi on todella pitkä ja raskas matka, mutta voin vakuuttaa että se on sen arvoinen. Se on arvokkainta mitä elämässä voi saavuttaa. Itse olen kärsinyt masennuksesta varmaankin puoli elämääni, ja vasta 4 vuotta sitten uskalsin/olin itse pakotettu kohtaamaan tosiasiat. Onneksi niin kävi, hain apua ja nyt viimein vuosien päästä asiat ovat alkaneet hahmottua. Kiitos erinomaisten mielenterveyspalvelujen täällä Oulussa. Olen kasvanut hurjasti näinä vuosina ja en antaisi mitään pois, vaikka taival onkin ollut raskas.
    Sinulle haluan sanoa että voimia matkallasi… Niitä tarvitaan, mutta sinä selviät ja matkan tehtyäsi olet uusi ihminen. Se kaikki tuska on sen arvoista. Anna tuskan tulla pintaan kun se on tullakseen… Älä pelkää. Juuri tuskan ja surun kautta ne solmut aukeavat.
    Toivottavasti jatkat kirjoitteluasi. Olet esimerkillinen ihminen, moni varmasti saa sinun tarinastasi voimia jatkaa. Kiitos sinulle!

    Ps. Lähetin facessa sinulle kaveripyynnön luettuani statuksesi tapahtuneesta, se kosketti minua niin kovin. Et kuitenkaan hyväksynyt kaveripyyntöäni ja ymmärrän sen hyvin… Sait niitä varmasti paljon. Kiva että tämän blogin kautta saamme kaikki kuitenkin seurata tarinaasi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos vuolaasta kirjoituksestasi ja myös omien kokemustesi jakamisesta! Kaveripyyntöjä tuli tosiaan toista sataa ja oli mahdotonta pysyä perässä, että millä asialla ja motivaatiolla kukakin oli liikkeellä, joten käytännössä kieltäydyin kaikista joihin ei ollut mitään olemassa olevaa kontaktipintaa havaittavissa.

      Tykkää

    2. Ja tosiaan, pakko säännöstellä jonkin verran tunteitansa, ei voi täysin heittäytyä tunteiden vietäväksi kun on pidettävä huoli myös fyysisen kuntoutuksen jatkumisesta.

      Tykkää

  2. Kyllä se siitä lähtee, kävely meinaan. Kovaa työtähän se vaatii ja varmasti monta oivallusta, kaatumista, rakkoa ja hiertymää. Vaan kovalla työllä ja sisulla sä sen teet : )
    Ja jos johonkin tarvitset apua, jumppa kaveria, niin me kyllä myös autetaan.

    Ja nuo keskustelut ammattilaiseten kanssa ovat varmasti antoisia, ja olisivat meille kaikille hyväksi. Nyt saat rauhassa purkkaa ajatuksiasi ja joku fiksu niitä sitten osaa analysoida.

    Mutta pääasia että homma etenee, ja elämä kyllä palaa uomilleen.
    Hirveästi Tzemppiä sulle : )

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiva taas lueskella täältä, että solmusi ovat alkaneet aueta. Uskon, että ei ole mitään niin suurta sotkua, että sitä ei voisi siivota – koska aina voi aloittaa alusta. Olet ottanut elämääsi uusia elementtejä sitten kun viimeksi näimme ja vireesi on huomattavan paljon inspiroituneempi. Suunta näyttäisi olevan oikea ja kertomasi perusteella olet osaavissa käsissä.
    Rutkasti tsemppiä ja nähdäämpä taas mahdollisimman pian!

    P.S. Toivottavasti jumppanauha tuli tarpeeseen 😉

    Liked by 1 henkilö

  4. Tervehdys Timo,

    Käväisin itse kans eilen pitkästäaikaa entisellä työpaikalla morjestaan kavereita. Tuli juttua mitä kenellekkin kuuluupi ja kysäisin teikäläisestä kun ei miestä näkynyt.

    Täytyypi sanoa, että kyllä kosketti miekäläistä suuresti kun kuulin mitä on sinulle tapahtunut.
    Paljon mietin päänisisällä miten sinulle voi tälläin käydä, mutta hankala on ajatuksia näin sanoiksi kirjoittaa.

    Hienoa, että olet ollut rohkea ja kertonut tuntemuksista ja kuntoutuksesta blogissa.

    Todella paljon tsemppiä kuntoutukseen 🙂

    Liked by 1 henkilö

  5. Muistaakseni laitoin jo linkin Pekka Hyysalosta, ja hänelle annetusta tunnustuksesta. Tänään linnan juhlissa kävelee omin voimin, kun lääkäri sanoi vanhemmillensa että poikanne on todennäköisesti 4-raajahalvaantunut loppuiäkseen. Mutta Pekka oli toista mieltä.
    6 Kuukautta tästä, ja mies käveli. Suoraan sanottuna, Timo, jalat ei sinulle takaisin kasva, mutta kävelyä se on apuvälineilläkin.
    Nyt tuntuu että sinun teksteihin verrattuna kirjoitan ihan paskasti, mutta toivon että ymmärrät hyvän tarkoitukseni.

    Liked by 1 henkilö

  6. Heippa ystävä!

    Kyllähän tuota itse osasi ounastella, että joskus se seinä tulee vastaan ja niin monta kertaa sulle sanoin, ettei ihminen vaan pärjää yksin. En uskonut tähän ”kyllä mä pärjään”- mantraan. Tiukasti pysyit linjassasi, joka ei kyllä yllättänyt, sen verran kovapäinen osaat olla. Pääni puhki välillä miettien miten olisin saanut kuoren rikottua, mutten löytänyt keinoa. Taitoni loppuivat kesken. Olemme niin erilaisia ja niinkuin sanoit, mä en osannut käsitellä sua.

    Mutta äärimmäisen kiitollinen olen siitä, että olet elossa ja täysi usko siihen, että sä selviät tästä kaikesta. Muistat vaan olla itsellesi armollinen, etkä odota valmista liian hätiköiden. Sulla on mahdollisuudet kaikkeen tässä elämässä kunhan uskot itseesi. Asiat eivät varmasti tule helpoimman kautta, mutta tulevat varmasti ❤

    Olet hirmuisen rakas niin minulle kuin monelle muulle!

    Ja jos yksikään saa avun tai vastauksia sun blogista omaan tilanteeseensa, niin silloin se on sen väärti.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s